Viiasten kartano sai alkunsa jo 1370-luvulla, jolloin saksalaissyntyinen aatelismies Anders Garp sai Wiialan kylän maat haltuunsa. Kartano oli Garp-Karpelainen-Carpelan -suvulla vuoteen 1796 saakka ja sen nykyinen päärakennus valmistui vuoteen 1784 mennessä. Tuolloinen rakennus oli punamultamaalattu ja taitekattoinen.

Tila siirtyi 1796 Wittfooth-suvulle, jonka hallussa tila oli vuoteen 1960 saakka. Tällöin purkutuomion saanut tila saatiin ostettua Taivassalo-Seuralle. Museo toiminta aloitettiin vuonna 1970 ja jatkuu edelleen kartanon tiluksilla. Viiaisten kartanon päärakennuksen alakerran kahdeksan huonetta erilaisine interiööreineen ja esineistöineen muodostavat kartanokulttuuria kuvaavan kokonaisuuden, joka johdattaa vierailijat tutustumaan kartanoelämään sen viimeisiin asuinvuosiin asti.

Perusäyttelyt

Taivassalon historiassa merenkulku ja kalastus ovat esittäneet tärkeää osaa. Kalastusta harjoittivat lähes kaikki talolliset siinä määrin, että peltojen hoito laiminlyötiin tai jätettiin naisväen huoleksi. Kartanon yläkerran merenkulkuhuoneessa voi tarkemmin tutustua muun muassa merikapteeni F. S. Gustafssonin lahjoittamaan jäämistöön.

Kalastusvälineitä on esillä verkonkudonnasta aina suolattujen kalojen säilytysastioihin, eli nelikoihin asti. Yläkerrasta löytyy runsaasti muihinkin ammatteihin liittyvää esineistöä ja kouluihin liittyvää tietoutta kiertokouluajoista alkaen.

Vaihtuvat näyttelyt

Väentupa
Väentuvassa on kuukausittain vaihtuvat taitelijavierailut:
Kesäkuussa Juhani Harkas
Heinäkuussa Päivi Hannula
Elokuussa Mika Aulio ja Maarit Ala – Uotila, jotka tuovat töitään esille kahvion näyttelytilaan.

Vaatturin huone
Kesällä 2024 tilaan on koostettu näyttely, joka perustuu Inga Grönlundin 1970-luvulla suorittamien vaatetusteknillisen opiston harjoitustöistä. Näyttelyyn voi tutustua museon aukioloaikojen puitteissa. Näyttely sisältyy pääsylipun hintaan.

Aukioloajat ja hinnat

Avoinna:
Kesäkaudella 2024 olemme avoinna seuraavanlaisesti:
1.6.– 16.6.  perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina klo 12-16
26.6-11.8. keskiviikosta – sunnuntaihin klo 12-16
16.-31.8. perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina klo 12-16

Muina aikoina avoinna sopimuksen mukaan.

Poikkeuksellisesti suljettuna:
Juhannuksena 21.-23.6.

Pääsymaksut:
Aikuiset 5 €
7-17-vuotiaat 3 €
Ryhmät (väh. 10 hlö) 3 €

Ilmainen sisäänpääsy:
Lapset (alle 7-vuotiaat) ilmaiseksi

Tapahtumat 2024

11.7. klo 18 Yhteislaulua kartanon pihalla
Yhteislaulutapahtuma Hannu Mäen johdolla. Tapahtuman aiheena Bittan laulut. Tilaisuudessa ensiesityksenä saa Taivassalo laulu.

4.8. Kotiseutupäivä
Kartanolla vietetään ohjelmallista kotiseutupäivää.
Museoon on vapaa pääsy!

25.8. Varsinais-Suomen museopäivä
Museoon on vapaa päääsy!

Ajankohtaiset tiedot tapahtumista voit tarkistaa museon kotisivuilta.


Sijainti ja yhteystiedot

Taivassalon museo Viiaisten kartanossa sijaitsee Viiaisten kylässä Hakkenpääntien varrella noin 3 kilometrin päässä Taivassalon keskustasta.

Taivassalon kotiseutumuseo
Viiaisten kartano
Hakkenpääntie 290
23310 Taivassalo

Postiosoite
Taivassalo-Seura ry
Lukkarinpolku 2
23310 Taivassalo

Tiedustelut 
Puhelin 050 3636 / Anssi Suinila
tai 040 5540 713 / Hannu Visuri
Sähköposti sihteeri(at)taivassalo-seura.fi

Katso myös
www.taivassalo-seura.fi
Tietoa museosta Taivassalon sivustolla
Facebook


Palvelut

Väentuvan kahvio
Kahviosta voi ostaa virvokkeita museoon tutustumisen yhteydessä. Kahvio on avoinna museon aukioloaikojen puitteissa klo 12-16.

Alueella nähtävää

Kontti- eli varvasmylly
Mylly löytyy museon piha-alueelta. Tuulimyllyn ikää ei tarkkaan tiedetä. Vanhin seinästä löytyvä vuosiluku on 1815. Nykyiselle paikallaan mylly on tuotu  vuonna 1972 Kustavista.

Halli
Vuonna 2000 valmistunut rakennus on lähes samalla paikalla, jossa kartanoaikana sijaitsi luhtirivi kammioineen, sekä vaunu- ja puuvaja ja kartanoväen käymälä. Hallin esineistö koostuu suurelta osaltaan maatalouskoneista ja -laitteista.

Alkuperäisellä paikalla oleva ulkorakennus on rakennettu vuoden 1905 jälkeen samalla paikalla aikaisemmin olleen ja tuolloin palaneen kanalarakennuksen tilalle. Rakennukseen sijoittuvat entisöidyt muonamiehen ja vaatturin huoneet. Nykyinen kahvio ja vaihtuvien kesänäyttelyiden pitopaikka oli siis aikoinaan väentupa, työväen yhdessäolotila ja asukkaiden leivintupa. Ulkorakennuksen vajaosassa esillä on ajokaluja ja valjaita aina kirkkorekiin ja ajelurattaisiin joita käytettiin 1920- ja 1930-luvun kulkuvälineinä. Toisessa vajahuoneessa esillä on entisajan maanviljelyesineitä. Tilaa hallitsee sen keskelle sijoitettu hevoskierto, vanrinki. Väentuvassa sijaitseva kahvio avoinna kesän ajan.

Paja
Museolle lahjoitetuille pajaesineille alueelle rakennettiin erillinen pajarakennus vuonna 2007. Paja toimii kotiseutupäivänä työnäytöspaikkana, eli se on edelleen käytössä oleva tila.