Talomuseo Glims tarjoaa palasen maaseudun rauhaa keskellä Espoota. Glims on alkuperäisellä paikallaan sijaitseva vanha maatila Karvasmäen kylässä. Se sijaitsi aikanaan tärkeässä Kuninkaantien risteyksessä, joka ohjasi matkalaiset kestikievariin. Glims onkin sen 500 vuotisen historian aikana toiminut myös kestikievarina ja sen rakennukset sekä pihapiiri on pyritty pitämään alkuperäisessä asussaan. Museo vie sinut kiehtovalle aikamatkalle entisajan maalaiselämään. 

Komeassa päärakennuksessa pääset tutustumaan kauden vaihtuvaan näyttelyyn ja museokaupan antimiin. Museoalueeseen kuuluu 11 rakennusta, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta. Alue muutettiin museoksi vuonna 1958 ja nykyisin museotoimintaan kuuluvat esimerkiksi erilaiset työpajat. Kesäisin alueella voi lisäksi ihastella kotieläimiä ja pihamaalla vaalitaan vaalitaan maatilan perinnekasveja, kuten humalaa. Talomuseo Glims onkin elävä museo, jossa pääset mukaan maalaiselämän vuodenkiertoon liittyviin työnäytöksiin, opastuksiin ja tapahtumiin. 

Perusnäyttelyt

Aikamatka espoolaisen maatilan ja kestikievarin elämään
Alkuperäisellä paikallaan sijaitseva Talomuseo Glims tarjoaa näkymän elämään espoolaisessa maatilassa Karvasmäen kylässä. Näyttelyssä pääset astumaan tupaan, jossa talossa asuneiden Johan ja Aurora Lönnbergin leivinuunin kupeessa majoittuivat myös matkalaiset. Pihapiirin rakennukset ja esineistö kertovat 1800-luvun lopun elämästä Karvasmäen kylässä.

Vaihtuvat näyttelyt

Satua ja totta -näyttely
Teatteri Hevosenkengän ja KAMU Espoon kaupungin museon juhlanäyttely avaa ovensa Talomuseo Glimsissä 2.4.2025 – 1.3.2026. Näyttely kutsuu astumaan satuun ja tutustumaan Espoon ensimmäisen ammattiteatterin tarinaan. Kävijä pääsee eläytymään Kaunotar ja Hirviö -näytelmän maailmaan. Klassinen satu on sijoitettu taikamuseoon. Sadun ensi-ilta oli Hevosenkengässä vuonna 2018 ja sen ohjasi Kirsi Siren ja lavasti Mimmi Resman. Nuket suunnitteli ja valmisti Fanni Lieto.

Lisäksi näyttelyssä esitellään teatterin rikasta ja monipuolista historiaa videohaastattelujen, valokuvien ja esineistön kautta. Myös Glimsin oma nukketeatterihistoria on esillä näyttelyssä. Osallistava näyttely on oiva käyntikohde päiväkoti- ja alakouluryhmille, kasvattajille, perheille ja kaikille teatterista, nukketeatterista ja Espoon kulttuurihistoriasta kiinnostuneille.

Näyttely on avoinna 2.4.2025–1.3.2026

Aukioloajat ja hinnat

Avoinna:

Talvikauden aukioloajat 1.9.–30.4.
ti–pe 10–16
su 11–16
Maanantaisin ja lauantaisin suljettu.

Kesäkauden aukioloajat 2.5.–31.8.
ti–pe klo 10–17
la–su klo 11–17
Maanantaisin suljettu.

Poikkeuksellisesti suljettuna:
pe 3.4. pitkäperjantai
pe 1.5. vapunpäivä
to 14.5. helatorstai
pe 19. – su 21.6. juhannus
su 6.12. itsenäisyyspäivä
to 24.12. – la 26.12. joulu
to 31.12. uudenvuodenaatto
pe 1.1.2027 uudenvuodenpäivä

Ajankohtaiset aukiolotiedot voit tarkistaa museon kotisivuilta.

Pääsymaksut:
Aikuiset 6 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varus- ja siviilipalvelusmiehet 3 € 
Ryhmäliput (vähintään 10 hengen ryhmät) 3 € 

Ilmainen sisäänpääsy:
Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi
Päiväkoti- ja perhepäivähoitoryhmät
Koululaisryhmät, 2. asteen sekä museoalan opiskelijat ja aikuiset suomenoppijat
Kuntoutujat
Avustajat
Oppaat
Tulkit

Museoon on vapaa pääsy keskiviikkoisin!

Ilmainen sisäänpääsy kaikille Espoo-päivänä la 29.8.

 

Meillä käy myös Museokortti ja Kaikukortti

 


Tapahtumat 2026

Järjestämme paljon erilaisia työnäytöksiä ja yleisöopastuksia museolla. Löydät ajankohtaiset tapahtumatiedot Glimsin tapahtumakalenterista.

Sijainti ja yhteystiedot

Glims talomuseo, käyntiosoite
Glimsintie 1
02740 Espoo (Jorvin sairaalan vieressä)

Postiosoite
Espoon kaupunginmuseo
PL 3250
02070 Espoon kaupunki

Tiedustelut
Tiedustelut ja varaukset museon aukioloaikana.
Puhelin (09) 816 27337
Sähköposti kaupunginmuseo(at)espoo.fi

Katso myös
Nettisivut
Facebook @talomuseoglims
Instagram @talomuseoglims


Palvelut

Glimsin Kahvila

Kahvilamme on avoinna 1.6.-31.8.2025 joka päivä klo 10-18.

Kahvila toimii yli sata vuotta vanhassa rakennuksessa, joka on aikoinaan toiminut sikalana ja kanalana. Kahvilana se on toiminut vuodesta 1970 saakka ja sen uusin remontti saatiin valmiiksi juuri. Rakennusta on päivitetty nykypäivän toimintaa vastaavaksi ja esteettömäksi.

Kahvilan tiedustelut:
044 050 5432
pullakatillelahville(at)gmail.com

Museopuoti

Talomuseo Glimsin museopuoti on tunnelmallinen pikku kauppa, jossa voit ihastella ja ihmetellä nostalgisia ja persoonallisia tuotteita ja ennen kaikkea tehdä hyvänmielen ostoksia rauhallisessa ja kiireettömässä miljöössä. Esillä on aina jotain uutta! Ostamalla tuotteen Talomuseo Glimsistä tuet KAMU Espoon kaupunginmuseon toimintaa.

Museopuoti palvelee Talomuseo Glimsin aukioloaikojen puitteissa.