Kotiseutumuseo kuvastaa yli 150 vuotta vanhaa varakasta talonpoikaistaloa siihen kuuluvine talousrakennuksineen. Museon kokoelmat koostuvat 1800- ja 1900-lukujen vaihteen talonpoikaisesineistöstä. Esineet liittyvät pääasiassa elinkeinoihin kuten kalastukseen, karjatalousvaltaiseen maatalouteen, metsästykseen ja poronhoitoon. 1840-luvulla rakennettu empiretyylinen päärakennus on alkuperäisellä paikallaan ja se on sisustettu peräpohjalaiseen talonpoikaistyyliin. Puovirakennuksessa on näytteillä useita esinekokonaisuuksia, jotka kertovat mm. käsitöistä ja ruokataloudesta. Lisäksi puovissa on laaja järvi- ja jokikalastukseen liittyvä näyttely, jonka yhteydessä esitellään mm. Muurolan lohipadon pitkä historia. Puovin alakerrassa on talli, jossa syntyi Kirppu-ori, yksi suomenhevosen kantaisistä. Tallin näyttely kunnioittaa suomenhevosen merkitystä ihmisille niin sodassa kuin rauhassa.

Perusnäyttelyt

Rovaniemen kotiseutumuseon alue sijaitsee Kemijoen rantatörmällä. Museon neljä alkuperäistä ja 13 siirrettyä rakennusta kuvastavat talonpoikaisajan maalaiselämää 1800–1900-luvun taitteessa. Päärakennus, 40 metriä pitkä puovi ja kaksi aittaa kuuluivat Pöykkölän tilaan, jonka Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry osti Kemiyhtiöltä vuonna 1957.

Kotiseutumuseon päärakennus on yksi harvoista sodalta säilyneistä tyypillisistä Kemijokivarren kantataloista. 1840-luvulla rakennettu päärakennus on empiretyylinen, ja se on sisustettu peräpohjalaiseen talonpoikaistyyliin. Asuinrakennuksessa on seitsemän huonetta ja koko rakennuksen laajuinen vintti. Eteläpäädyn kivijalan korkeus on tyypillistä Kemijokivarren taloille tulvavaaran vuoksi.

Puovi eli puotirakennus on 40 metriä pitkä ja kaksikerroksinen. Sen koko on suhteessa talon vaurauteen, joka saatiin karja- ja porotaloudella sekä kalastuksella. Pöykkölän puovi on ainoa lajissaan Peräpohjolan alueella. Alakerran näyttelytiloihin kuuluvat ruokapuovi, miesten puovi, paikallishistorian osasto sekä talli.

Näiden rakennusten lisäksi alueella sijaitsee vinttikaivo, navetta, kesänavetta, vaateaitta, luhtiaitta, venekatos, venehuone, savusauna, kala-aitta, riihi, masiinihuone, heinälato, paja, hyysikkä, kesäliiteri, Kemiyhtiön sauna ja uusi laituri.

Museossa on esillä lähes 5000 aihepiireittäin järjestettyä esinettä. Erityisnäyttelyissä ovat esillä suomenhevonen ja tilalla vuonna 1879 syntyneen Kirppu-orin tarina sekä Kemijoen lohen patopyynti. Yksi näyttelykokonaisuus kertoo valokuvin menneen ajan Rovaniemestä.

Kotiseutumuseon alue on kaunis, hyvin hoidettu ja helposti saavutettava ja se edustaa harvoja sodalta säästyneitä perinnekohteita Rovaniemellä. Kokoelmiin kuuluvat myös suuri valokuva-arkisto, äänitearkisto ja yhdistysarkisto, joita säilytetään Lapin maakuntamuseossa.

Vaihtuvat näyttelyt

Rovaniemi – ei kylä eikä kaupunki -näyttely Puovissa.

Tutustu vaihtuviin näyttelyihin museon kotisivuilta.

Aukioloajat ja hinnat

Avoinna:
Talvikaudella 1.9.2025 – 31.5.2026 kotiseutumuseon päärakennus on avoinna tilauksesta ja tapahtumien aikaan.
2.6.2026-30.9.2026 ti-su klo 11-17

Pääsymaksut:
8 € aikuinen, 5 € lapsi (7-16 v.) Museokorttikohde.
Vapaa pääsy: Sotiemme veteraanit ja alle 7 v. lapset.

Tapahtumat 2026

la 16.5.2026 klo 10–17 Kotiseutumuseo kesäkuntoon!
ma 18.5.2026 klo 12–15 Kansainvälinen museopäivä – avoimet ovet
pe 29.5.2026 klo 17–19 Toukokuun kulttuurikahvila – Ämpäri, arjen sankariesine
pe 19.6.2026 klo 16–18 Perinteinen Pöykkölän juhannusaatto

Rantasauna avoinna
la 16.5.2026 klo 17–21
pe 29.5.2026 klo 17–21
la 13.6.2026 klo 17–21 Suomalaisen saunan päivä
pe 19.6.2026 klo 17–21 Perinteinen juhannussauna
la 27.6.2026 klo 17–21
pe 10.7.2026 klo 17–21
pe 31.7.2026 klo 1721

Katso kaikki tapahtumat tapahtumakalenterista.


Sijainti ja yhteystiedot

Rovaniemen kotiseutumuseo
Pöykköläntie 4
96460 Rovaniemi

Tiedustelut
Puhelin +358 50 325 2017
Sähköposti kotiseutumuseo(at)totto.fi

Katso myös
Nettisivut
Facebook @rovaniementotto 
Instagram @rovaniemenkotiseutumuseo 

Palvelut
Tarjoamme tilavuokra-, kokous-, sauna- ja kahvilapalveluja Rovaniemen kotiseutumuseolla, Pöykköläntie 4. Museokaupasta voi tehdä ostoksia myös aukioloajan ulkopuolella.


Aluekartta

1. Päärakennus
2. Puovi
3. Vilja-aitta
4. Vilja-aitta
5. Vinttikaivo
6. Navetta
7. Kesänavetta
8. Vaateaitta
9. Luhtiaitta
10. Venekatos

11. Venehuone
12. Savusauna
13. Kala-aitta
14. Riihi
15. Masiinihuone
16. Heinälato
17. Paja
18. Hyysikkä
19. Kesäliiteri
20. Kemiyhtiön sauna ja uusi laituri