Silliperinnemuseo Dikseli

Merellinen Röölä on tunnettu kalastuksestaan ja etenkin silleistään, Rymättylän Säilyke Oy (Toivo ja Tauno Saarni). Rymättyläläinen Saukko-sillinkalastuslaivasto teki ensimmäisen pyyntimatkansa 1940-luvun lopulla ja vuoteen 1976 mennessä rymättyläläisten sillinkalastusmatkat päättyivät EEC:n pyyntikiellon takia. Tämä sillinkalastushistoria ja perinne on nyt esillä Silliperinnemuseo Dikselissä sillilaivaston kotisatamassa, Myllyrakennuksessa vierekkäin. Röödilän mylly ja saha perustettiin 1908 (J.V Virtanen) ja toiminta aloitettiin 1911. Siellä on ollut vuosikymmenten aikana sahatoimintaa ja sillitehtaan varastointia myllytoiminnan lisäksi. Myllytoiminta loppui 1980.

Silliperinnekeskus Dikseliksi se muutettiin 2010 Tauno Saarnin ja Matti Ruuskan aloitteesta. Myllymuseo aloitti 2016. Meriteatterin tilat, Dikselin Näyttämö rakennettiin 2013. Röölä oli entiseltä nimeltään Röödilä joka muutettiin postin toimesta 1968 Rööläksi. Röölä sijaitsee Laitsalmen meren rannalla 38km Turusta.

Aukioloajat ja hinnat

20.6-6.8.2023 ti-su klo 12-18.00, maanantaisin kiinni

Pääsymaksut
4€ (alle 16-vuotiaat ilmaiseksi)

Tapahtumia 2023

10.6.-6.8 Johanna Karvosen näyttely ”Tuulessa ja tyynessä” 

20.6.-6.8 Saariston naiset näyttely Dikselissä Harvinaiseen näyttelyyn on haastateltu saaristosta kymmentä naista iältään 70-95-vuotta ja tallennettu heidän muistojaan sekä esineistöä monelta eri vuosikymmeneltä.

ke 19.7 Joogailtapäivä Kylähuoneella klo 14-15.00 Osallistumismaksu 2€

la 22.7. Röölän 585 v. juhlat  klo 15.00 alkaen Röölän lavalla Vapaa pääsy. Sateen sattuessa sisätiloissa.

la 12.8 Röölän kesäillan konserttissa Janus Hanski klo 19.00 Röölän lavalla. Vapaa pääsy.  

la 26.8 Munaistulien Yö Röölässä

la 2.9 Peräkonttikirppis Röölän satamassa klo 11-15.00 5€/auto. Varaa paikkasi ajoissa. 

la 16.9 Sadonkorjuujuhlat Röölän satamassa klo 10-15.00


Sijainti ja yhteystiedot

Kohteet sijaitsevat Naantalin Rymättylässä, Otavan saaren etelärannalla sijaitsevassa Röölän kylässä

Silliperinnemuseo Dikseli, Myllymuseo, Dikselin Näyttämö
Röölätie 375
21150 Röölä

Internet

Kotisivut: www.roola.fi

FB: Röölän kulttuurisatama ja Dikseli
IG: Röölän kylä

YouTube: Röölän satama