Omaleimaista ja ainutlaatuista Hakkapeliittatapahtumaa vietetään 5.-6.8.2017 Tammelassa 39. kerran. Kahden päivän aikana järjestettävä tapahtuma on vuoden mittaisen talkoo- ja yhteistyön voimannäyte. Vuonna 2017 tapahtuman teemana on Suomenhevonen.
Tapahtuma alkaa lauantaina seppeleenlaskulla, jolla kunnioitamme niiden tammelalaisten miesten muistoa, jotka lähetettiin 30-vuotiseen sotaan Saksanmaalle. Seppeleenlaskun jälkeen väki kokoontuu kirkkoon 1600-luvun jumalanpalvelukseen. Päivien avaus tapahtuu kirkonmenojen jälkeen kirkonmäellä. Avauspuheen jälkeen Hakkapeliittasotilaat suorittavat väenoton ja suuntaavat ratsukoiden (vuodesta 1997 Ratsumieskilta Lempäälän seudun Eskadroona) saattamien kuninkaan vaunujen johdolla kohti Mustialaa, entistä kuninkaankartanon pihapiiriä.
Mustialassa on ainutlaatuinen 1600-luvun markkinatori, jossa on myynnissä käsitöitä, leivonnaisia, yrttejä, saippuaa jne. Kaikki vanhan perinteen mukaan tehtyjä. Lisäksi pääset tutustumaan erilaisiin työnäytöksiin, jotka opastavat sinut vanhoihin työtapoihin. Esillä on saippuan keittoa, taontaa, köyden punontaa, käsikivillä jauhamista, kehräämistä ja paljon muuta.
Torielämään kuuluu myös monipuolinen ohjelma. Päivien aikana voit kuulla ja nähdä tanssi- ja soittoesityksiä sekä luentoja, käydä sotilaiden leirissä ja nälän yllättäessä herkutella perinteisessä hämäläisessä pitopöydässä tai aidossa 1600-luvun pitopöydässä, jossa syödään sormin.
Torin elämässä ovat mukana rahvaan lisäksi myös Kuningas Kustaa II Adolf vaimonsa ja hoviväkensä kera.
Hakkapeliittatapahtumassa parasta on tunnelma, jota on mahdoton sanoin kuvailla.
Se pitää jokaisen itse kokea, joten – nähdään tapahtumassa!
Kinnarin kotimuseolla Akaalla lauletaan yhteislauluja Ämmät äänessä -duon johdolla perjantaina 4.8. klo 18 alkaen. Luvassa on tuttuja lauluja iskelmästä isänmaalliseen.
Hinnerjoki -päivää vietetään kotiseutumuseon alueella sunnuntaina 30.7.2017 Ohjelmassa mm. historiallinen kavalkadi, tervetuloa!
Loimaa-Seuran ylläpitämä koulumuseo Loimaan pääkirjaston ullakolla on avoinna 28.7. klo 12-14.
Kansanlaulukirkko Irjanteen kirkossa to 27.7.2017 klo 18.00 alkaen. Mukana Satakunnan Kansanpelimanniyhdistyksen pelimanneja.
Maaseutunaisten kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Keskiviikkona 26.7 klo 18 Riuttalassa lauletaan yhteislauluja.
Tilaisuus järjestetään Naistentuvassa tai sään salliessa ulkona. Osallistumismaksu 5 €.
Kahvila-Ravintola Katrin Kammarj´ palvelee tilaisuuden aikana.
Loimaa-Seura ja Loimaan seurakunta järjestävät jumalanpalveluksen Krekilän myllyllä sunnuntaina 23.7. klo 14.
Kauppilassa vietetään Martan päivää su 23.7. klo 13. Se on kaikille avoin Laitilan Marttayhdistyksen järjestämä tapahtuma.
Torstaina 20.7.2017 klo 11-15
Kotieläinpäivänä museolla on monenmoista eläinaiheista puuhaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Piha-alueella päästään tutustumaan museon kesäeläimiin kuuluvien kanien, lampaiden, kanojen ja possujen lisäksi vierailevina tähtinä esiintyviin Kanniston kotieläintilan asukkeihin, kuten aasiin, poroon ja vuoheen sekä Piia Pyölin lehmiin. Pihalla järjestetään myös talutusratsastusta, johon voi osallistua erillisellä maksulla. Tutkija Piia Kairenius Luonnonvarakeskuksesta on tavattavissa kotieläinten luona iltapäivällä ja vastaa mielellään kysymyksiin eläimistä ja niiden hoidosta. Kotieläinpäivään osallistuminen museon pääsylipulla 6/4/2€.