KOKO PITÄJÄ RAKENNETTIIN SIT UUDESTAS – 1950-LUVUN HARJAVALTA VALOKUVISSA
27.10.2015 – 21.2.2016 Emil Cedercreutzin museossa
Tiistaina 27.10.2015 Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa avautuu museon talvikauden päänäyttely Koko pitäjä rakennettiin sit uudestas – 1950-luvun Harjavalta valokuvissa. Museon Satakunta-salissa esillä oleva valokuvanäyttely tutustuttaa katsojan teollistuvan maalaispitäjän elämään.
Sotien jälkeen, Outokummun ja myöhemmin Rikkihappotehtaiden rakentamisen myötä, maalaispitäjä koki mullistuksen, joka vaikutti lähes jokaisen harjavaltalaisen elämään. Maalaismaisemaan kohosi tehdasalueiden lisäksi liiketiloja ja asuinalueita. Muutamassa vuodessa kunnan asukasmäärä kaksinkertaistui, ja 1950-luvulla tärkeimmiksi leivän antajiksi nousivat teollisuustyö ja erilaiset palveluammatit.
Sota-aika oli 1950-luvulla vielä tuoreessa muistissa, sen jälkiä korjattiin sekä ympäristössä että ihmisten mielissä. Sodan sirpaleista rakennettiin parempaa huomista suurille ikäluokille, elettiin toiveikkuuden ja tulevaisuudenuskon aikaa.
Koko pitäjä rakennettiin sit uudestas -näyttely kertoo Harjavallan muodonmuutoksesta 1950-luvulla. Se kertoo paikkakunnan rakentamisen ja kasvun tarinaa, mutta se kertoo myös harjavaltalaisten arjen tarinaa. Näyttelyssä piirretään ajankuvaa viisikymmenluvun Harjavallasta: vuosikymmen oli totuttelemista maatalouden ja teollisuuden sekä vanhojen ja uusien asukkaiden yhteiseloon. Näyttelyssä on mukana koko elämän kirjo, niin arjen ilot ja surut kuin myös juhlahetket.
Koko pitäjä rakennettiin sit uudestas on kolmas Harjulan Kilta ry:n tuottama valokuvanäyttely Emil Cedercreutzin museossa. Vuonna 1952 toimintansa aloittanut Harjulan Kilta on kotiseutuyhdistys, joka toimii Emil Cedercreutzin museon ystäväyhdistyksenä. Yksi sen monista toimintamuodoista on jo 12 vuoden ajan ollut noin kerran kuussa kokoontuva muistelupiiri, jonka tapaamisissa muistellaan menneiden vuosikymmenten Harjavaltaa. Valokuvat ovat tärkeä osa muisteluita, ja vuosien mittaan Harjulan Killan kokoelmiin on tallennettu melkoinen määrä yksityisalbumien valokuva-aarteita. Näitä valokuvia ja muistoja on koottu myös julkaisuiksi ja näyttelyiksi.
Tervetuloa!
Lisätiedot ja lehdistökuvat:
Näyttelyvastaava Satu Rantala, Kotiseutuyhdistys Harjulan Kilta ry, p. 040-838 7865, rantala.satu@gmail.com.
Museoamanuenssi Satu Tenhonen, Emil Cedercreutzin museo, p. 044-432 5350, satu.tenhonen@harjavalta.fi.