11
tammi

Maitoaiheinen taidenäyttely Suomen Maatalousmuseo Sarassa

Kuuden taiteilijan muodostama Taivasalla -ryhmä on tarttunut maitoteemaan erilaisilla tekniikoilla ja työtavoilla. Näyttely koostuu mm. akvarelleista, akryylitöistä, hiilimaalauksista, tussipiirroksista, maalauksista käsintehdylle paperille sekä sarjakuvista.

Kaikissa näyttelyn töissä käsitellään tavalla tai toisella maitoa. Erilaiset lähestymistavat luovat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Maitoa lypsetään, ja se on energian lähde. Kuljetaan paimenessa ja työskennellään navetassa. Maidon konkreettiset ja symboliset merkitykset kuvastuvat niin tässä ajassa kuin ”ennen vanhaankin”.

Varsinaissuomalaisen Taivasalla –ryhmän muodostavat Nanna Jalkanen, Erja Ketamo, Arja Maarit Puhakka, Pirkko Siivonen-Takku, Eija Tähkäpää ja Paula Vierikko.

Nanna Jalkasen työt ovat tulkintoja Johannes Vermeerin Maitotyttö maalauksesta vuodelta 1658. Työt ovat osa ”A Dream of Vermeer’s Milkmaid” -sarjaa. Maito näyttäytyy näissä töissä yhtä aikaa arkisena sekä universaalina elämänvoimana. Erja Ketamo puolestaan lähestyy maitoon liittyviä asioita ja esineitä hiilimaalauksin.

Arja Maarit Puhakalta nähdään näyttelyssä mm. Maito –sarja, jossa hän kuvaa karjakkona toiminutta kasvatusäitiään. Teosten pohjana ovat syanotypia –menetelmällä siirretyt valokuvat, joita Puhakka on työstänyt eteenpäin piirtämällä ja maalaamalla. Myös Paula Vierikon teosten taustalla löytyy äidin tarinoita ja kertomuksia mm. paimenessa olosta. Vierikko on siirtänyt tarinat sarjakuvataiteeksi.

Pirkko Siivonen-Takun lähtökohta näyttelyyn on ollut lehmä tänä päivänä ja ennen. Hänen dokumentaristiset akvarellinsa vievät katsojan mm. nykyaikaiseen navettaan. Eija Tähkäpään teoksissa maitoteema löytää muotonsa paperimassasta.

Maito -näyttely on esillä Suomen maatalousmuseo Saran seminaaritila Riihessä 14.1.-19.5.2019.

11
tammi

Kyläkeskiviikossa Etelä-Vesikoski

Kaikista Loimaan kylistä Etelä-Vesikoski on kokenut vuosisatojen kuluessa suurimmat muutokset, sillä vanhan maalaiskylän paikalla sijaitsee nyt Loimaan kaupungin keskustaajama. Etelä-Vesikoski sopiikin näin ollen aloittamaan Kyläkeskiviikkojen kevään 2019 sarjan, sillä tänä vuonna vietetään Loimaan kaupungin 50-vuotisjuhlavuotta. FM Sami Männistö kertoo Etelä-Vesikosken vaiheista aina 1500-luvulta nykypäiviin asti Suomen maatalousmuseo Sarassa ke 16.1. klo 19.

Vuonna 1876 valmistuneen Loimaan rautatieaseman ympärille syntyi uutta taloudellista toimintaa ja asutusta, jonka ympärille kasvoi taajama, josta muodostui ensin Loimaan kauppala ja lopulta Loimaan kaupunki. Kyläkeskiviikossa käydään läpi mm. sitä, mitä tapahtui 1600-luvulla Kartanonmäellä sijainneelle Wittenberg-suvun kartanolle ja mitkä olivat kylän vanhat kantatalot, ja mitä niistä on jäljellä. Lisäksi käydään läpi sitä, miksi vanhan maalaiskylän vuosisataisille pelloille nousi vähitellen moderni maalaiskaupunki.

Kyläkeskiviikoissa tutustutaan isojakokarttojen avulla loimaalaiskylien historiaan. Myöhemmin keväällä tutustutaan vielä helmikuussa Pahikaisten, maaliskuussa Ypäjänkylän sekä huhtikuussa Suutarlan ja Vuolteen kyliin. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.