28
heinä

Kotiseututapahtuma Taivassalon museolla 2.8.

2.8. Kotiseutupäivä klo 12-15, museo ja kahvio auki klo 16 asti.

Tervetuloa!

28
heinä

Hakkapeliittatapahtuma Mustialassa 1.-2.8.

Omaleimaista ja ainutlaatuista Hakkapeliittatapahtumaa vietetään 1.-2.8.2015 Tammelassa 37. kerran. Kahden päivän aikana järjestettävä tapahtuma on vuoden mittaisen talkoo- ja yhteistyön voimannäyte. Tänä vuonna tapahtuman teemana on Koulutus.

Tapahtuma alkaa lauantaina seppeleenlaskulla, jolla kunnioitamme niiden tammelalaisten miesten muistoa, jotka lähetettiin 30-vuotiseen sotaan Saksanmaalle. Seppeleenlaskun jälkeen väki kokoontuu kirkkoon 1600-luvun jumalanpalvelukseen. Päivien avaus tapahtuu kirkonmenojen jälkeen kirkonmäellä. Avauspuheen jälkeen Hakkapeliittasotilaat suorittavat väenoton ja suuntaavat ratsukoiden (vuodesta 1997 Ratsumieskilta Lempäälän seudun Eskadroona) saattamien kuninkaan vaunujen johdolla kohti Mustialaa, entistä kuninkaankartanon pihapiiriä.

Mustialassa on ainutlaatuinen 1600-luvun markkinatori, jossa on myynnissä käsitöitä, leivonnaisia, yrttejä, saippuaa jne. Kaikki vanhan perinteen mukaan tehtyjä. Lisäksi pääset tutustumaan erilaisiin työnäytöksiin, jotka opastavat sinut vanhoihin työtapoihin. Esillä on saippuan keittoa, taontaa, köyden punontaa, käsikivillä jauhamista, kehräämistä ja paljon muuta.

Torielämään kuuluu myös monipuolinen ohjelma. Päivien aikana voit kuulla ja nähdä tanssi- ja soittoesityksiä sekä luentoja, käydä sotilaiden leirissä ja nälän yllättäessä herkutella perinteisessä hämäläisessä pitopöydässä tai aidossa 1600-luvun pitopöydässä, jossa syödään sormin.

Torin elämässä ovat mukana rahvaan lisäksi myös Kuningas Kustaa II Adolf vaimonsa ja hoviväkensä kera.

Hakkapeliittatapahtumassa parasta on tunnelma, jota on mahdoton sanoin kuvailla.
Se pitää jokaisen itse kokea, joten – nähdään tapahtumassa!

Ohjelma

28
heinä

Koko perheen puuhapäivä Kallenaution kestikievarissa 1.8.

Lasten puuhapäivä kutsuu taas Kallenautioon

Entisajan ajanviettotapoihin voi taas tutustua Kallenaution kievarissa, jossa järjestetään lauantaina 1.8 klo 11-15 koko perheen lastentapahtuma. Museoalueella piiat ja rengit opastavat erilaisissa puuhapisteissä, joista osa on aiemmista kesistä tuttuja puuhia satuhetkistä luonnonaskarteluun sekä uutena mm. villan karstausta, sukupuun laatimista, lasten kangaspuilla kutomista tai pyykkäystä vanhanajan malliin pyykkilaudalla.

Kievarin kisoissa on mm. keppihevostelua, pussihyppelyä ja saappaanheittoa. Kotieläimiä saa taas rapsutella ja lettuja paistetaan pihapiirissä. Anja-emäntä on luvannut pistää pienen pitopöydän tarjolle, josta löytyy lasten suussa maistuvia herkkuruokia. Puuhapisteet on suunniteltu niin, että huonolla säällä toteutetaan sisätiloihin soveltuvia puuhapisteitä.  Jokaisesta puuhapisteestä saa kerätä museopassiinsa leiman ja kievarin kisoissa jaetaan mitaleja kisoihin osallistuville.

Tapahtumassa on arpajaiset sekä talutusratsastusta pientä maksua vastaan. Tapahtuman järjestää Juupajoki-seura ja Kallenaution yrittäjät.

 

Tervetuloa!

28
heinä

Wanhan ajan iltamat Riuttalassa 31.7.

Pe  31.7.  klo 18   Wanhan Ajan Iltamat

Pääsyliput 15 € / 5 €.

Heinäahon näytelmäpiirin sketsiteatteria n. tunti ja lopuksi tanssit kunnon orkesterin tahtiin. Tanssit loppuvat n. klo 22.

Tervetuloa Wanhan Ajan hengessä ja, jos löytyy, tamineissa!

28
heinä

Rantakalailta Liperissä 30.7.

Mökkiläisten rantakalailta to 30.7. klo 18.00

Liperi-Seura järjestää yhdessä Liperin kunnan kanssa jo kesäiseksi perinteeksi muodostuneen mökkiläisten rantakalaillan.

 
Ohjelmallisen tilaisuuden, joka sisältää musiikki- ja tanssiesityksiä, ohella sinulla on mahdollisuus tutustua Tähkä-hallin näyttelyyn ja liperiläisten kuvataiteilijoiden töihin.
 
Samassa yhteydessä Tähkässä vierailevat myös Liperin ystävyyskuntavieraat.
 
Liperiläiset piirakan ja leivän leipojat. Teillä on mahdollisuus tulla tilaisuuteen myymään omia tuotteitanne. Varatkaa mukaanne myyntipöydät.
 
Tervetuloa!
21
heinä

Muistojen lauluilta Krekilän myllyllä Loimaalla 28.7.

Muistojen lauluilta Krekilän myllyllä 28.7. klo 19

Tervetuloa!

21
heinä

Kansantanssia Sarka-sunnuntaina 26.7.

Suomen maatalousmuseo Sarassa esiintyvät sunnuntaina 26.7. Koski Tl:stä Nuorisoseuran kansantanssiryhmät m:t ja nuorten tanssijoiden Rikurilla klo 11.30 ja 13.00. Kansantanssiesitykset ovat osa Sarka-sunnuntain ilmaista ohjelmaa.

M:t on vuonna 2000 perustettu naisten kansantanssiryhmä, jonka koreografiat perustuvat suomalaiseen kansantanssiperinteeseen ja uudempaan kansanmusiikkiin. Tällä hetkellä ryhmässä tanssii kahdeksan naista, jotka haluavat esityksillään jakaa tanssin iloa ja energiaa. Viime syksynä ryhmä osallistui Radio Suomi Popin aamulypsyhaasteeseen tanssillaan Mansikki.

Rikurilla on nuorten tanssijoiden ryhmä, joka nauttii esiintymisestä kotimaassa ja ulkomailla. Ryhmässä tanssii tällä hetkellä kuusi tyttöä, yksi poika sekä ryhmän ohjaaja. Ryhmä on saanut kiitosta vauhdikkaasta esiintymisestään, ja se on kiertänyt kansantanssifestivaaleja Suomessa ja Pohjoismaissa.

21
heinä

Punkalaitumen päivä Yli-Kirralla 26.7.

Punkalaitumen Päivän juhla 
Sunnuntai  26.7.2015 13:00 – Yli-Kirran pihapiiri
 Punkalaitumen Päivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Niilo Valonen esitti vuonna 1951, että juhlapäivä määräytyy 31. heinäkuuta 1639 mukaan, jolloin kreivi Pietari Brahe allekirjoitti käskykirjeen Punkalaitumen erottamiseksi omaksi kirkkoherrakunnakseen Huittisten emäseurakunnasta. Päivä on lähimpänä tuota
käskykirjeen allekirjoituspäivää oleva sunnuntai.

26.7. klo 13.00 alkavassa tilaisuudessa on puhujana valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo. Aiheena Punkalaidun ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Puuro- ja kahvitarjoilu. Vapaaehtoinen maksu.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy!

Tervetuloa!

21
heinä

Hinnerjoki-päivä 26.7.

HINNERJOKI-PÄIVÄ

Hinnerjoen museoalueella 26.07 klo 13.00 alkaen

Soitinyhtye Satakielet, muistelua, ym. ohjelmaa
20
heinä

Lasten perinnepäivä Korteniemessä 22.7.

Korteniemen perinnetilalla vietetään lasten perinnepäivää keskiviikkona 22.7.2015 kello 11-17. Perinnepäivässä on tärkeää, että lapset pääsevät itse ja yhdessä vanhempiensa kanssa tekemään.

Päivän mittaan punotaan räsyköysiä hyppynaruiksi tai vaikka keppihevosen suitsiksi. Liiterin vaiheilla sahataan, porataan ja nikkaroidaan. Vanhoista vaatteista solmitaan räsynukkeja ja napeillakin pelataan. Kello 12, 14 ja 16 kokoonnutaan hämärään riiheen tarinoita kuuntelemaan. Niityllä laiduntavat kyyttölehmät ja lampaat sekä hevonen. Kanat ja kukko kuopsuttelevat pihalla vapaina. Pihapiirissä on myös omatoimisia pelipaikkoja ja askartelua luonnonmateriaaleilla.

Parasta taitaa kuitenkin olla pyykin pesu Leesu-mamman kanssa, kuten eräs koulupoika viime kesänä totesi. Vuosi sitten Korteniemessä oli ensimmäinen iloinen ja touhukas lasten perinnepäivä. Päivän aikana totesimme, että lapset keksivät itse parhaat puuhat, esimerkiksi malliksi tekemämme perunasiili jalostui lasten käsissä isommiksi otuksiksi ja pyramideiksikin.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tuvassa on myytävänä keittoa, pullaa ja mehua. Tervetuloa!

Lisätietoja: