10
maalis

Sarka-museon kyläkeskiviikossa Pappila ja Klokkarla

Suomen maatalousmusea Saran maaliskuun kyläkeskiviikossa 18.3. klo 19 käsitellään kahta historiallisen Suur-Loimaan keskellä sijainnutta, tiiviisti kirkon ja seurakunnan toimintaan liittyvää kylää, Pappilaa ja Klokkarlaa. Kylien historiasta kertoo amanuenssi Elsa Hietala.

Maatalousmuseolla on vuodesta 2012 tutustuttu Loimaan kylien historiaan kerran kuukaudessa. Kyläesittelyjen lähtökohtana ovat isojakokartat. Tilaisuuksissa nähdään myös muita karttoja ja valokuvia sekä kuullaan kyliin liittyviä juttuja ja tarinoita.

3
maalis

Kuvia Loimaan seudun lähteistä

Loimaan ja lähialueen lähteet ikuistuivat Loimaan työväenopiston luontokuvakurssin satona viime syksynä. Kurssin vetäjänä toimi Erkki Kallio. Kukin yhdestätoista kurssilaisesta valitsi yhden otoksen Suomen maatalousmuseo Saran ravintolassa esillä olevaa  Lähteiden äärellä -näyttelyä varten.

Oripään myllylähteellä, Pappisten isolähteellä ja Alastaron myllylähteellä otetuissa kuvissa huokuu rauha. Syksyinen luonto tuntuu kuiskailevan salaisuuksia syvissä sävyissään. Kuvat houkuttelevat vetämään saappaat jalkaan ja lähtemään lähiseudun luontoon tutustumaan se aarteisiin.

Näyttely on esillä 12.4.2015 asti Suomen maatalousmuseo Saran ravintolassa.