Ajankohtaista

13
heinä

19.6. Lasten perinnepäivä Korteniemen perinnetilalla

Lasten perinnepäivänä Korteniemen perinnetilalla leikitään ja tehdään isoisoisovanhempien lapsuuden aikaisia puhdetöitä.
Pyykkimamman pesusoikon äärellä pääsee kuulemaan hauskoja juttuja ja tietysti itsekin pesemään nyrkkipyykkiä.
Köyden teko onnistuu oman perheen voimin. Materiaalikorvausta vastaan voi tehdä itselleen hyppynarun tai keinun köyden. Aivan varmasti itse tehdyn keinun vauhdit ovat omaa luokkaansa…
Riihen hämärissä pääsee kuulemaan perinteisiä suomalaisia kansansatuja klo 12, 14 ja 16. Satuhetket kestävät puolisen tuntia.
Monenlaista muutakin puuhaa askarteluista etsintäleikkeihin on tarjolla. Ohjelma tarkentuu myöhemmin.
Tuvan puolella on myynnissä ruokaa, leivonnaisia ja juotavaa.
Liesjärven matalassa ja hiekkapohjaisessa rantavedessä kelpaa polskia, vaikkei Korteniemessä virallista uimarantaa olekaan.
Vapaa pääsy!
Lasten omaa perinnepäivää vietetään keskiviikkona 19.7. klo 11 – 17. Korteniemen osoite on Korteniementie 270, Tammela. Parkkipaikalta on 200m:n kävelymatka tilalle.
Tervetulleeksi toivottaa Korteniemen väki
Lisätietoja: Hämeen luontokeskus, p. 0206 39 4630 ja hame@metsa.fi
10
heinä

16.7. Juupajoen kotiseutujuhla Kallenaution kestikievarilla

Kallenaution kestikievarilla vietetään Juupajoen kotiseutujuhlaa sunnuntaina 16.7. klo 13-15.

10
heinä

16.7. Perinneleikkipäivä Riuttalan talonpoikaismuseossa

Perinneleikkipäivää vietetään Riuttalassa klo 12 alkaen – lapset pääsevät mukaan veloituksetta! Bussikuljetus Kuopion kaupungintalolta klo 11.                                 Myös muut pysähdyspaikat matkan varrella mahdollisia. Meno-paluu 5 €/hlö. Lapset veloituksetta!                                                                           Ennakkoilmoittautuminen  11.7 mennessä: info@riuttala.fi tai 050 5954 183

10
heinä

15.7. Saaristolaispäivä Liehtalanniemen museotilalla

Puumalan Saaristolaispäivää vietetään lauantaina  15.7.2017
Ohjelmaa ja saaristolaisherkkuja koko päivän koko perheelle Puumalan saaristossa. Liehtalanniemen museotilalle on vapaa pääsy klo 11-16.

Päivän ohjelma.

5
heinä

9.7. Riuttalapäivä ja Karttulan kotiseutujuhla

Sunnuntaina 9.7 vietetään Riuttalan talonpoikaismuseolla                                                             RIUTTALAPÄIVÄÄ ja KARTTULAN KOTISEUTUJUHLAA

Ohjelma:

10-11                  Kansanlaulukirkko
12-16                  Suomi 100 vuotta Riuttalassa juhlavuoden pääjuhla

Bussikuljetus Kuopion kaupungintalolta klo 9, Meno-paluu 5 €/hlö.                               Ennakkoilmoittautuminen  4.7. mennessä: info@riuttala.fi

5
heinä

9.7. Pajapäivät Lieskiven pajamuseolla Loimaalla

Loimaa-Seura järjestää Kauhanojan Lieskiven pajamuseolla perinteiset pajapäivät 9.7. klo 12 – 14.

3
heinä

8.7. Ol Hollil -perinnepäivä Mäkilän traktorimuseolla

Mäkilän traktorimuseolla järjestetään jo kuudettatoista kertaa Ol Hollil perinnetapahtuma.

Tapahtumassa esitellään vanhoja työkoneita/laitteita ja paljon vanhoja työnäytöksiä. Kävijöitä tapahtumassa on ollut vuosittain noin 2000 vierasta.

Pääsymaksu 10€/hlö.

Jokaiselle tarjolla jotain:

Vanhemmalle väelle muistoja, nuoremmille elämyksiä.

3
heinä

8.7. Tervahaudan poltto Koveron perinnetilalla

Ladonta eli tervahaudan rakentaminen alkaa jo torstaina 6.7. talkoovoimin. Itse tervahaudan sytytys tapahtuu lauantaina 8.7. klo 10.00 perinteisine sytytysrituaaleineen ja -loitsuineen. Tervaa odotetaan valovan ronkkelista eli valumaputkesta kolmen päivän päästä sytytyksestä. Tervaa myydään paikan päällä pienpulloissa, mutta ei omiin astioihin eikä isompia määriä (vain käteismaksu). Talkooväkenä toimii Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri.

Ohjelma:

To 6.7. – pe 7.7. Ladonta

La 8.7.
klo 10.00 Tervahaudan sytytys
klo 10-17 Ravintola Seitsemisen Portti myy burgereita ja kahvia nisuineen
klo 11.00 Maatiaiseläinopastus
klo 11-15 Vihtojen tekoa

3
heinä

8.7. Heinäpäivä Korteniemen perinnetilalla

”Heinäpäivä poutapäivä, kuuma, kirkas koittaa. Ruohoisella pientareella heinäsirkka soittaa…”
Vanhan kansakoulun lukukirjan sivuilla on taannoin ollut kuvaava runo perinteisestä heinänteosta. Korteniemen perinnetilalla heinän teon makuun päästään lauantaina 8.7. klo 11 – 17. Heinätalkoissa Notkopellon jo muutamaa päivää aiemmin kuivumaan niitetty heinä nostetaan hangoilla seipäille kuivumaan. Pihapiiristä niitetään lisää myöhemmin seivästettäväksi.
Kello 13 alkaa Korteniemen lähiympäristössä Aistiretki Vihreät Tassut-yrityksen Tarja Jaakkolan opastamana. Retki kestää 1 tunnin ja sen hinta on 10€/hlö.
Jaakkolan Tarjan kanssa pääsee klo 15 Metsäkylpyyn. Metsäkylvyssä rentoudutaan tunnin ajan. Senkin hinta on 10€/hlö.
 Savusauna tarjoaa leppeät löylyt puolen päivän jälkeen.
Tapahtumaan on vapaa pääsy!
1
heinä

6.7. Lauluilta Loimaan kotiseutumuseolla

Loimaan kotiseutumuseolla lauletaan yhteislauluja 6.7. klo 18 – 19.