tallari40

11
elo

Kansanmusiikkiyhtye Tallari40 konsertti Sarka-museolla

Kaustiselta maailmalle kasvanut Tallari juhlistaa pyöreitä vuonna 2026 — neljä vuosikymmentä perinnettä, kasvatusta, uudistumista ja suomalaisen juurimusiikin elävää liekkiä! Vuonna 1986 perustettu kansanmusiikkiyhtye kiertää ympäri maata ja esittelee perinteitä yleisöille konserttien ja työpajojen kautta. Tallari on muuttunut ja kehittynyt aikojen saatossa, mutta rakkaus juurimusiikkiin on pysynyt. Orkesterin nykyiset jäsenet ovat Katri Haukilahti, Arto Järvelä, Esko Järvelä ja Sampo Korva. Tässä kokoonpanossa yhtye on toiminut vuodesta 2019 lähtien.

Uusi Tallari jatkaa edeltäjiensä perintöä kunnioittaen ja herättäen henkiin vanhan pelimannitanssitunnelman riemukkaalla ja rikkaalla näkemyksellään. Sarka-museolla kuullaan perusohjelmiston lisäksi työnlauluja, paikallisperinnettäkään unohtamatta! Tutustu yhtyeeseen lisää heidän kotisivuillaan.

Ennen konserttia kansanmusiikkiyhtye Tallarin jäsenille luovutetaan museon aulassa Kulttuurikuokka-tunnustus, joka on Saran vuosittain myöntämä palkinto historiaa, maaseudun elämää tai maataloutta ansiokkaasti positiivisesti esiin tuovalle henkilölle tai taholle.

Juhlakonsertti alkaa Sarka-museon päärakennuksen seminaaritila Riihessä 9.9. klo 18 ja kestää noin tunnin.
Kulttuurikuokan luovutus tapahtuu ennen konserttia.

Konsertin lipputuotot menevät lyhentämättömänä yhtyeelle itselleen!

  • Aikuisten konserttiliput 20 €
  • Opiskelijat ja eläkeläiset 15 €
  • Alle 18-vuotiaat pääsevät konserttiin veloituksetta.

Varmistaaksesi paikkasi ole yhteydessä museoon. Liput lunastetaan konserttipäivänä varaajan nimellä käteismaksulla.

Tervetuloa museoon nauttimaan musiikista ja juhlimaan yhtyeen juhlavuotta!

Varaa paikkasi konserttiin:
Sähköpostiosoite:info@sarka.fi
Puhelinnumero:02 763 7700