Torkkala aloittaa Saran kyläkeskiviikot 13.1.2016

Suomen maatalousmuseo Saran suositut kyläkeskiviikot jatkuvat tammikuusta lähtien Loimaalla. Vuoden ensimmäisessä kyläkeskiviikossa 13.1. 2016 klo 19 tutustutaan Niinijoen varressa sijaitsevan Torkkalan kylän sekä sen neljän talon – Yrjölän, Kalkin, Klemelän ja Knuutilan – historiaan. Talojen isäntäväkien lisäksi tarinassa esiintyy muun muassa sotilaita, paimenia ja torppareita.

Luentotilaisuus kestää noin tunnin ja siihen on vapaa pääsy. Kyläesittelyjen lähtökohtana ovat isojakokartat, jotka kuvaavat kylää ennen isojaon toimittamista ja ryhmäkylän hajoamista. Esillä on usein myös muita karttoja ja valokuvia. Museon henkilökunnan lisäksi kyläkeskiviikoissa pääsevät ääneen paikalliset asiantuntijat ja kylähistorian harrastajat.

Kevään muut kyläkeskiviikot ovat Hattula 17.2., Tammiainen 16.3. ja Seppälä 13.4. Tervetuloa mukaan!

Comments are closed.