Museovirasto

15
loka

Kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön päivää vietetään lauantaina 17.10.  

Unescon julistaman päivän tavoitteena on esitellä elävän perinnön monimuotoisuutta ja rikkautta sekä lisätä tietoisuutta sen suojelun merkityksestä. Tänä vuonna päivän teema Suomessa on Vaalimisen arvoiset, millä nostetaan esiin aktiivisia perinteen harjoittajia ja siirtäjiä tiedottein, blogein ja sosiaalisessa mediassa. Samalla teemalla vietetään tänä vuonna Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. Museoraitti-verkosto on ollut mukana Elävän perinnön wikiluettelossa Hyvien käytänteiden listalla vuodesta 2024.

Kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön päivää vietetään vuosittain 17.10. Unescon yleiskokouksen päätöksellä. Mukana ovat kaikki sopimuksen 185 jäsenmaata. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 2013. Sopimus on nostanut esiin elävän kulttuuriperinnön merkitystä kaikkialla maailmassa ja tehnyt sitä näkyväksi kansallisten ja kansainvälisten luetteloiden avulla.

Luetteloinnilla näkyvyyttä ja tunnettuutta

Osana sopimusta kaikissa sen jäsenmaissa laaditaan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloita. Keskeistä on, että erilaiset yhteisöt ja perinteen harjoittajat ovat luettelointityön ytimessä.  Suomessa kartutetaan Elävän perinnön wikiluetteloa, josta löytyy jo 280 kohdetta yli 480 taholta.  Artikkeleita luettelosta löytyy seitsemällä eri kielellä. Elävän perinnön kansalliseen luetteloon on opetus- ja kulttuuriministeriö nimennyt 108 kohdetta.

Museoraitti on hyväksytty Elävän perinnön wikiluettelon Hyvien käytäntöjen listalle vuonna 2024 ja verkoston jäsenet ovat luettelossa taustayhteisöinä.

Suojelutyö ja perinteen tekijät sopimuksen ytimessä

Aineeton kulttuuriperintö on läsnä jokaisen arjessa muun muassa ruokien ja erilaisten harrastusten kautta, murteissa, vuotuisissa juhlissa sekä suhteessa luontoon ja ympäristöön. Tuhannet erilaiset kansalaisjärjestöt, niiden paikalliset yhdistykset ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat mukana aineettoman kulttuuriperinnön harjoittamisessa, suojelemisessa ja edistämisessä. Perinteen siirtämistä ja dokumentointia varmistaa myös laaja museoiden, oppilaitosten, arkistojen ja muiden laitosten verkosto.

Lisätietoja

Tutkija Elsa Hietala, Suomen maatalousmuseo Sarka, elsa.hietala@sarka.fi  +358 2-7637 7012

Projektikoordinaattori Petra Nikula, Suomen maatalousmuseo Sarka, petra.nikula@sarka.fi +358 45 7874 9662

Erityisasiantuntija Leena Marsio, leena.marsio@museovirasto.fi +358 29533 6017

www.aineetonkulttuuriperinto.fi

Museoraitti wikiluettelossa

Linkki Unescon aineettoman juhlapäivän sivuille