Ajankohtaista

5
syys

8.9. Kulttuuriympäristöpäivä Korteniemen perinnetilalla

Korteniemen perinnetilalla vietetään kulttuuriympäristöpäivää sunnuntaina 8.9.2019 kello 11-17. Kulttuuriympäristöpäivänä tilalla pääsee oppimaan biohiilen valmistamista ja korjaamaan tilan satoa riihipuinnin merkeissä. Riihessä kuivattu mustakaura puidaan varsoilla päivän aikana. Vilja myös viskuroidaan käsikäyttöisellä viskurilla. Työhön ovat tervetulleita kaikki halukkaat, ennakkotaitoja ei tarvita, sillä tilan väki opastaa mielellään. Päivän ajan Korteniemen tuvassa on myytävänä keittoa, kahvia ja leivonnaisia.

Korteniemen perinnetilan pihapiiri rakennuksineen, puutarhoineen ja viljelyksineen on säilynyt lähes muuttumattomana yli sata vuotta. Tilalla eletään edelleenkin 1910-luvun mukaisesti. Perinteinen taide ja viihde on tilalla pienessä roolissa, mutta kansankulttuuri ja talkooperinne elää ja voi hyvin. Pue sunnuntaina työvaatteet päälle ja tule mukaan yhteiseen tekemiseen kulttuuriympäristömme hyväksi.

Kulttuuriympäristöpäivänä tilalla pääsee oppimaan biohiilen valmistamista. Hiilen teon lomassa Pekka Koivukunnas kertoo biohiilen valmistuksesta ja sen merkityksestä maaperään ja ilmastoon. Hiiltä on maaperässämme esimerkiksi kaskeamisen ja metsäpalojen seurauksena. Hiili lannoittaa ja suodattaa sekä estää hiilidioksidin vapautumista ilmakehään. Biomassaan sitoutunut hiilidioksidi voidaan varastoida hiilen muodossa maaperään sadoiksi tai jopa tuhansiksi vuosiksi. Korteniemessä on asuttu jo kivikaudella, siis tuhansia vuosia sitten, joten hiili ja sen valmistus sopivat erinomaisesti tilalle.

Lisätietoja

Korteniemen perinnetila

Liesjärven kansallispuisto

4
syys

8.9. Työpaja Talomuseo Glimsissä: Karstataan villaa

Työpajassa opetellaan karstaamaan lampaanvillaa.

Tapahtumapaikka
Talomuseo Glims, Espoon kaupunginmuseo, Talomuseo Glims, Glimsintie 1

Aika
sunnuntaina 8.9. klo 13 – 15

Hinta
Museon pääsymaksut 4/3 €. Alle 18-v. vapaa pääsy. Keskiviikkoisin vapaa pääsy. Kesä-, heinä- ja elokuussa torstaisin klo 15 alkaen vapaa pääsy. Vuosikortti 15 €. Kaikukorttikohde. Museokorttikohde.

https://www.kulttuuriespoo.fi/fi/event/30611-tyopaja-talomuseo-glimsissa-karstataan-villaa

3
syys

8.9. Leineperin Ruukin perinteinen syystori Ulvilassa

8.9.2019 klo 9 – 16 Leineperin Ruukin perinteinen syystori. Kotoisia käsitöitä ja sadonkorjuun tuotteita. 

järj. Kullaan Kotiseutu- ja museoyhdistys,
lisätiedot ja paikkavaraukset 02 559 1551 / 0400 790 591
kullaan.kotiseutuyhdistys@kotiseutumuseo.inet.fi

 

29
elo

7.9. Köyrimarkkinat Sarka-museon piha-alueella

Sarka-museo pihalla järjestettävillä perinteisillä Köyrimarkkinoilla la 7.9. klo 10-14 myydään jälleen sadonkorjuun herkkuja ja käsityötuotteita iloisessa markkinatunnelmassa. Markkinahumun keskellä nautitaan myös maistuvaa ruokaa ja kuunnellaan menevää musiikkia. Puuhaa löytyy myös perheen pienimmille.

Tänä vuonna työnäytökset tehdään höyryvoimalla. Markkina-alueella käytetään useita suomalaisvalmisteisia höyrykoneita, joiden voimalla puidaan, jauhetaan viljaa ja tehdään seipäitä.

Markkinamusiikista vastaavat Loimaan soittokunnan seitsikko sekä kansanmusiikkiyhtye Jankarit. MLL Loimaa järjestää markkinoilla puuhaa lapsille.

Kaikenikäisillä markkinavierailla on mahdollisuus testata ruokatietojaan ja -taitojaan Ruokamuseon ruoan neliottelussa. Ruokateemaa täydentää sieninäyttely museon päärakennuksen aulassa.

Markkinoille on ilmainen bussikuljetus Hirvikoskelta ja Loimaan keskustasta. Tarkempi bussiaikataulu ja pysähdyspaikat löytyvät museon nettisivuilta: https://www.sarka.fi/koyrimarkkinat-ja-myyjaiset/

8
elo

Kyläkeskiviikko 14.8: Kesärlä

Suomen maatalousmuseo Saran suosittu Kyläkeskiviikko-luentosarja jatkuu jälleen uusin kylin. Kyläkeskiviikkojen syyssarjan 2019 aloittaa keskiviikkona 14.8. klo 19 Kesärlä. Kylän historiaan johdattelee amanuenssi Elsa Hietala.

Kesärlä on pinta-alaltaan pieni kylä keskellä vanhaa Suur-Loimaan aluetta. Kesärlässä oli 1500-luvulla kaksi taloa, Poso (Pösö) ja Köönikkä. Köönikästä tuli myöhemmin vääpelin puustelli. Puustellin asukkaat toivat kylälle säätyläisväriä, joskin sen viljelystä vastasivat vuokraajina edelleen talonpojat. Pososta erotettiin ennen isojakoa Eskolan talo.

Kyläkeskiviikoissa tutustutaan isojakokarttojen avulla loimaalaiskylien historiaan. Syksyllä 2019 tutustutaan syyskuussa Mellilän, lokakuussa Vännilän ja marraskuussa Juvan ja Pispalan kyliin. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

Suomen maatalousmuseo Sarka

Vanhankirkontie 383

32200 LOIMAA

02 763 7700

info(at)sarka.fi

www.sarka.fi

15
heinä

Sarka-museo kutsuu illalliselle Suomen taivaan alle 8.8!

Torstaina 8.8. klo 18 Suomen maatalousmuseo Saran Ruokamuseo yhdessä Kurkijoen ja Loukonkulman Marttayhdistysten kanssa kattavat Sarka-museon pihalle pitkän illallispöydän. Illallisella Suomen taivaan alla on tarjolla mm. kurkijokelaisia karjalanpiirakoita, luomulihakeittoa, sekä leipäressua. Tarkempi menu löytyy Saran nettisivuilta. Ruoan lisäksi nautitaan haitarimusiikista ja kokeillaan kansantanssia. Järjestäjät toivovat, että osallistujat pukeutuisivat maalaispitojen hengessä tai muuten juhlavasti.

Illallinen Suomen taivaan alla -tapahtumat ovat vuodesta 2013 lähtien houkutelleet ihmisiä syömään ulkosalle yhteisten ruokapöytien ääreen. 8.8.2019 on koko maan yhteinen tapahtumapäivä, jolloin kuka tahansa voi kattaa illallispöydän ulos. Lisätietoa Illallisesta Suomen taivaan alla: http://illallinentaivaanalla.yhteismaa.fi/

 

Liput:

Aikuiset 15 €, Lapset 7-10 vuotta 8 €, Alle 7-vuotiaat lapset 1 €

 

Lipunmyynti:

Verkkokaupasta museon nettisivujen kautta tai museon infosta.

Liput tapahtumaan ostettava viimeistään 1.8.2019. Tilaisuuden kesto n. 2 tuntia.

29
kesä

Heinäkuussa yleisöopastuksia Suomen maatalousmuseo Sarassa

Heinäkuussa Sarkaan pääsee yleisöopastukselle pääsylipun hinnalla. Yleisöopastuksia järjestetään ma-pe ja su klo 12. Opastuksilla tutustutaan vuoroviikoin Maatalouden aika -perusnäyttelyyn ja uuteen Ennen koneita -näyttelyyn. Yleisöopastukselle kannattaa siis lähteä heinäkuussa vaikka kahdesti! Opastusten kesto on 1 tunti ja lähtö museon infosta.

Lisäksi heinäkuun ajan järjestetään lasten opastuksia tiistaisin ja torstaisin klo 11.

18
kesä

Suomen maatalousmuseo Sarka on nyt myös RUOKAMUSEO!

Suomen maatalousmuseo Sarka on nyt myös ruokamuseo! Sarka tarjoaa kävijöilleen jatkossa ruokateemaisia opastuksia, näyttelyitä, tietoiskuja ja työpajoja, joissa pääsee pohtimaan, maistamaan sekä muistelemaan ruokaa ja ruoantuotantoa.

Ruokamuseo avautuu virallisesti syyskuussa 2019 järjestettävän ruokaseminaarin myötä. Samalla perusnäyttelyyn avautuu uusi Ruokakulma-näyttelytila vaihtuvine näyttelyaiheineen. Ruokateema on kuitenkin läsnä jo kesän ja alkusyksyn tapahtumissa ja toiminnassa! Ruokamuseoon voi tutustua tarkemmin Saran nettisivuilla: https://www.sarka.fi/muuta/ruokamuseo/

10
kesä

Kyläkävely Loimaalla 19.6.

Suomen maatalousmuseo Saran suosittu Kyläkeskiviikko-luentosarja jalkautuu Loimaan keskusta-alueen kyliin keskiviikkona 19.6.2019. Loimaa juhlii tänä vuonna 50 vuottaan kaupunkina, minkä kunniaksi Sarka järjestää kävelyretken niiden kylien alueelle, joille Loimaan kauppala aikoinaan perustettiin. Kyläkävelyllä vieraillaan Kyläkeskiviikko-luennoilta tuttujen Peltoisten, Kemppilän ja Vesikosken vanhoilla kylätonteilla ja maalaillaan opastuksen ja mielikuvien avulla kylien historiallisia maisemia. Retken opastavat Kirsi Laine ja Iina Wahlström.

Retkellä keskitytään kylien keskeisiin alueisiin sekä maiseman muutoksiin. Talonpoikaisten maalaiskylien elämään suuren muutoksen toi 1870-luvulla rakennettu rautatie. Aseman seudusta kehittyi liiketoiminnan keskus, josta luotiin kauppala vuonna 1921 annetulla asetuksella

Kävelyretki alkaa Loimaan Taidetalolta klo 17.30. Mukaan ovat tervetulleita kaikki loimaalaiskylistä ja paikallishistoriasta kiinnostuneet.

28
touko

Maailman maitopäivä: Maitopuuhaa Sarka-museon aulassa 3.-5.6.

1.6. vietetään maailman maitopäivää, minkä kunniaksi Sarka-museon aulassa järjestetään seuraavan viikon alussa maitoaiheista ohjelmaa. Tule testaamaan maitotietämyksesi tietovisassa ja kokeile käsinlypsyä lypsylaitteen avulla! Maitovisan jälkeen voi pääsylipun hinnalla poiketa tutustumassa museon vuoden 2019 vaihtuvaan näyttelyyn Matka maidon historiaan. Maitoaiheista puuhaa järjestetään museon aulassa 3.-5.6.

Maito on vuonna 2019 Sarka-museossa näkyvästi esillä sekä näyttelyissä että toiminnassa. Keväällä museon Riihi-tilassa oli esillä Taivasalla-työryhmän Maito-taidenäyttely. Maitoteema näkyy myös kevään 2019 koululaisille suunnatussa ohjelmistossa. Kuluvan vuoden vaihtuva näyttely Matka maidon historiaan tutustuttaa kävijät maidontuotannon ja -kulutuksen historiaan 1800-luvulta nykypäivään. Eri vuosikymmenten maitotuotteet ja -mainokset vievät nostalgisiin tunnelmiin.